Jos kasvavalla lapsella/nuorella on jalkojen erimittaisuutta, lapojen ja hartialinjan epäsymmetriaa, selkeästi havaittavaa mutkaa selkärangassa lanne- tai rintarangan alueella, niin vanhempien ja kouluterveyden huollon tulee valpastua ja toimia.
Edellä mainitut ryhtivirheet johtunevat pääsääntöisesti lihasten epätasapainosta; jostain kohtaa kiristää syystä tai toisesta ja ranka kompensoi vastakkaisella liikkeellä; aiheuttaen mutkia rankaan ja lihaskireyksiä sekä ylöspäin, että allaspäin. Hyvin harvoissa tapauksissa ongelma on oikeasti rakenteellinen eli luinen.
Hoitamattomana lihasten epätasapaino ja ryhtivirheet voivat johtaa helposti selkärangan skolioosiin. Skolioosin hoito on pitkä ja työläs prosessi mahdollisine korsetti- ja leikkaushoitoineen – särkylääkkeistä puhumattakaan. Skolioosin tai muun selkärangan virheasennon vuoksi jopa vasta 10 vuotiaita on joutunut selkärangan luudutusleikkaukseen. Itse ole hoitanut vasta kuusi vuotiasta tyttöä jolla oli jo selkeästi havaittavaa mutkaa lannerangan alueella/skolioosia.
Mitä tehdä jos havaitaan ryhtivirheitä ja pientäkin mutkaa selkärangassa?Asiaa ei auta, että ”tilannetta seurataan” vuodesta, kahteen tai kolmeen kunnes todetaan, että… Täytyy toimia heti kun havaitaan poikkeamaa. Näin säästytään isommilta ja vaikeimmilta poluilta.
Jäsenkorjaus eli manuaalinen terapia yhdessä toiminnallisen liiketerapian kanssa tuottaa kivuttoman ja kauas kantoisen hyvän tuloksen. Manuaaliterapialla puretaan lihaskireyksiä ja autetaan kehoa palaamaan omaan linjaansa, liiketerapialla vahvistetaan heikkoja lihaksia ja tuetaan rangan syviä lihaksia, jotta lihakset jaksavat pitää rangan suorana. Vuorottelemalla näitä kahta hoitoa, manuaaliterapiaa ja liiketerapiaa, saadaan ranka oikeaan asentoon; ilman leikkausta, ilman lääkitystä
AIKAA TARVITAAN – mitä suurempi mutka, sitä syvemmät kireydet kehosta löytyy. Hoitoihin ja terapiaan tarvitaan siis sitoutumista: sitä enemmän aikaa kuluu kuntoutumiseen, mitä pidempään ongelma sivutetaan. Aikaa voi mennä puolesta vuodesta vuoteen ja jopa enemmänkin. Kuntoutuminen riippuu motivaatiosta treenata sekä luonnollisesti lähtötilanteesta.
Tähän otsikkokuva on otettu wikipedian sivulta ja siinä on nähtävissä selkeästi kuinka ristiluu on vinossa – koko lantiokori on vinossa – onko ensin ollut isku lantion seudulle kaatumisen/putoamisen kautta joka on pikku hiljaa kiristänyt alueen lihaksia ja sitä kautta lähtenyt lopulta kiristämään lannerangan alueen lihaksia ja lopulta ranka kompensoi? Vai onko ensin ollut jokin muu syy mikä on vetänyt lannerankaa mutkalle ja lihasten kireys on vienyt ristiluun vinoon? Asia mikä ei selviä kyseisestä kuvasta, mutta molemmat ovat mahdollisia tai sitten vielä jokin muu tuntematon syy.
Mitä tehdä:
Tytöt selkäranka tarkkailuun jo 10-12 vuotiaana
Pojat selkäranka tarkkailuun jo 13-15 vuotiaana
Mitä aikaisemmin asiaan tartutaan, sitä helpompi sitä on hoitaa & tulokset syntyvät nopeammin. Yllämainitut iät, jos ei ole ollut synnynnäistä.
Mahdollisia syitä voivat olla muunmuassa synnynnäiset rangan kehittymiseen liittyvät poikkeamat jo sikiövaiheessa. Mahdollinen poikkeama ei välttämättä oireile kuin vasta taapero tai leikki-ikäisenä – jos silloinkaan, mutta mahdollisesti alkavat jo ilmenemään. Näiden ja tuntemattomasta syystä (idiopaattisiin) skoliooseihin pystytään kyllä vaikuttamaan ilman kirurgista väliintuloa. Se kuinka paljon, on kiinni kulmasta, kestosta sekä siitä kuinka paljon on valmis itse tekemään töitä asian eteen.
Ensinnä pitää ymmärtää skolioosin rakenne, mikä se on omalla kohdalla. Onko kyseessä 3 vai 4 mutkan ja onko siinä lantiokori mukana vai ei (3/4C = curves, 3/4CP = curves & pelvic). Lisäksi mikä on pääasiallinen mutka ja mikä on kompensoiva. Missä ja kuinka paljon (aste). Hienoa olisi jos asiasta olisi vielä kuvannettua dokumentaatiota eli röntgen- tai magneettikuvat.
Hoitaessa skolioosia jokaisen täytyy löytää itselleen juuri se sopiva henkilö kenen kanssa asiaa lähtee työstämään. Henkilö joka pystyy motivoimaan positiivisesti sekä kannustamaan joka päiväiseen muutaman liikkeen / asian harjoitteluun.
Skolioosi vaikuttaa kuitenkin kehollisesti koko rangan matkalta hartiarenkaan, kylkiluiden, lantiokorin sekä ylä- että alaraajojen asentoon. Joskus kivuton ja ilman mitään oireita, mutta mahdollisesti aiheuttaa myös hengitysvaikeuksia, hengästymistä, kipuilua. Puhumattakaan miten tämä kaikki voi vaikuttaa henkiseen jaksamiseen, sekä minäkuvan muovautumiseen & kehitykseen – iästä piittaamatta.
Kuva näyttää eri skolioosi tyyppejä. 3C:ssä hartiarengas on kompensoimassa rintarangan pääasiallista mutkaa oikealle ja lanneranka kompensoi alapuolella. Lantiokori joko on lannerangan mukana tai suorana. 4C:ssä pääasiallinen mutka on lannerangassa ja rintaranka & hartiarengas kompensoivat jokainen vastakkaiseen suuntaan edellisestä lantiokorin ollessa joko suorassa tai kompensoimassa vastakkaiseen suuntaan. Lisäksi tulee vielä mukaan kierto kaikissa eli ranka myös kiertyy kuin tiskirättiä vääntäen.
Nyt voi herätä kysymyksiä / huomioita:
Miksi tytöt seurantaan nuorempana kuin pojat?
-> murrosikä alkaa tytöillä laskennallisesti muutamaa vuotta aikaisemmin mitä pojilla.
Jos selän rakenteen seuraaminen aloitetaan jo ennen murrosiän alkua, pystytään mahdollisen skolioosin syntyyn vaikuttaa ja puuttua jo varhaisessa vaiheessa. Tarkkaile siis lapsesi selkää kun hän istuu selkä paljaana edessäsi – symmertia kyljissä, hartioissa, lavoissa, lantiossa, suora selkä.
Luusto kehittyy ja on pehmeää murrosiän loppuun, jonka jälkeen se ei periaatteessa enää kasva. Tästä eteenpäin voisi sanoa että alkaa luuston kuluminen mihin vaikuttavat elintavat (ravinto & liike) – etenkin keski-iän jälkeen.
Pääasiallinen ja suurin osa skoliooseista ovat pehmytkudosperäisiä, mutta mitä pidempään vaikuttaa kehossa sitä suurempi vaikutus sillä on myös nikamiin ja välilevyihin – etenkin mitä lähempänä ollaan ns normaalia eläkeikää.
Luista skolioosia ei pystytä pehmein manuaalisin keinoin poistamaan, voidaan lieventää mahdollisia oireita ja tasapainottaa kehoa.
Ilmenee etenkin teini-ikäisillä tytöillä enemmän mitä pojilla! Onko tähän syynä mahdollisesti tyttöjen vähäisempi fyysinen rasitus vai mikä? Liike on lääke myös tässäkin tapauksessa, monipuolinen ja lihaksia rasittava = vahvistava liike.
Syyt?
geeniperimä
keholle monipuolinen liikunta?
hengitys?
istuma-asento / seisoma-asento?
ulkoiset-/sisäiset henkiset paineet?
minäkuvan rakentuminen?
fyysinen trauma?
henkinen trauma?
Ajanvaraus mobilisaatio terapiaan / jäsenkorjaukseen:
http://www.picktime.com/sannahaapala
Tämän kirjoituksen alkuosan kirjoitin aikaisemmin Facebookissa sannahaapala.fi -sivuillani 30.1.2021 ja jälkimmäisen osuuden 28.1.2021
#skolioosinhoito #kivutonhoitomuoto #selänmutkat #lastenjanuortenselkäkivut #jalkojenerimittaisuus #lantiokorinvirheasento #lihaskireydet #jäsenkorjaus #kjksanna #perinnehoitomuoto #perinnehoito #toiminnallinenliiketerapia #liiketerapia #kuntoutus #sannahaapalafi #tukijaliikuntaelinsairaudet #tulesairaudet